Työpaikkakiusaaminen piinaa jopa 100 000 suomalaista. Kiusaamisen ratkaisun avain on kiusaamistyypin tunnistamisessa – muuten käytät vääränlaisia työkaluja, etkä voi onnistua.
Oletko koskaan yrittänyt vääntää ristipääruuvia talttameisselillä? Oletko yrittänyt ratkaista työpaikan piinaajaterrorisointia sovittelulla? Todennäköisesti menee ruuvin kanta piloille ja saat kahta kauheamman sodan aikaiseksi. Työpaikkakiusaaminen ja sen ratkominen vaatii taitoa. Lue alta, miksi.
Työpaikkakiusaaminen ja sen eri muodot
Kiusaaminen on kiusallisen lavea termi. Kun työpaikkakiusaaminen tuodaan esille ja sitä ratkotaan, pitää ensin ymmärtää minkä tyyppisestä kiusaamisesta on kysymys. Kaikkiin näihin on omanlaisensa ratkaisumalli.
Nämä kiusaamisen muodot ovat riita, piina ja terrori.
Riidassa on sanonnan mukaan kaksi osapuolta. Kumpikin samaan aikaan kiusaaja ja kiusattu. Siksi riidat voidaan sovitella ja sopia. Kannattaa ainakin yrittää. Monesti niiden synnyssä on ollut kysymys jostain jälkikäteen ja ulkopuolelta tarkasteltuna hyvin mitättömästä asiasta, jopa naurettavasta väärinkäsityksestä.
Piinassa osapuolia on kaksi, mutta vain toinen kiusaaja, toinen kiusattu. Piinan ei tarvitse sisältää minkäänlaista riitaa. Joku tai jotkut vain kokevat tulevansa kiusatuksi. Kokemus, jota on mahdotonta kiistää, koska emme pääse toisen ihmisen päähän. Voihan sen toki kiistää, mutta ei siinä mitään järkeä ole.
Joskus kiusaamisenkin ratkaisuun sopii sovittelu. Kun kiusaaja ymmärtää, että hänen käytöksensä on koettu haitalliseksi ja kun hänelle asetetaan selkeät rajat, voi kiusaajasta tulla ihan kunnon kaveri. Anteeksianto on sitten eri asia.
Työpaikkakiusaaminen ja persoonallisuushäiriöt
Joskus kiusaaja on yksinkertaisesti paha tai mielenvikainen, persoonallisuushäiriöitäkin pohditaan puoliääneen. Silloin tilanne ei sovittelulla ratkea, koska rauha veisi kiusaajalta sadisminsa mielihyvän. Useimmiten sovittelu vain pahentaa tilannetta. Parantumaton persoonallisuushäiriöinen voi hetken esittää enkeliä – todennäköisemmin marttyyriä – ja sen jälkeen työpaikkakiusaaminen jatkuu pahempana ja ovelampana hetken rauhan jälkeen uudelleen.
Terrori on kiusaamisilmiön laajin muoto. Siinä vapaan temmellyskentän saanut narsisti-psyko-sosiopaatti-mikälie kyykyttää koko yhteisöä. Vain aiheuttaakseen hämminkiä, syytelläkseen kaikkia muita kaikesta ja onanoidessaan onnessaan tuottamastaan sekasorrosta. Siksi eräs, kohta entinen presidentti, ei tunnusta häviötään. Sehän tuhoaisi hänen harsonhauraan itsetuntonsa.
Miten riidasta tulee piinan kautta terroria?
Vastaus on yksinkertainen. Antamalla pahan temmeltää ja kasvaa. Samalla tavalla kuin vapaan kasvatuksen lapsesta voi tulla aikamoinen aikuishirviö. Rajat ja rakkaus on ainoa keino suojella heitä, joilla on synnynnäistä taipumusta kiusaamiseen ja työpaikkakiusaaminen tulee aikuisiällä tavaksi. Johtajat ja työkaverit, jotka eivät puutu orastavaan kiusaamiseen, voivat huomata muutaman vuoden päästä olevansa kaulojansa myöten päivittäisessä piinassa.
Näissä piinaamis- ja terroritapauksissa pitää olla järeimmät ja ovelimmat keinot käytössä. Kirjani Eroon kiusaajasta. Osa 1: Opas esimiehelle painottuu juuri niihin keinoihin. Käy tutustumassa kirjaani tästä.
Onnea taisteluun! Jos pelottaa yrittää yksin, apua on saatavilla. Katso esimerkiksi avoimet valmennuksemme tästä.
Kirjoittaja
Toni Hinkka
toni.hinkka@cxopro.fi