“Kuka on Suomen karismaattisin” -kyselytutkimuksen tulos on selkeä. Karismaattisin suomalainen ja karismaattisin mies on tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Suomen karismaattisin nainen on taiteilija Aira Samulin.
Presidentti Niinistön vahvimmiksi karismaominaisuuksiksi arvioitiin olemus, aitous ja rohkeus. Aira Samulinin karisma pohjautuu häntä äänestäneiden mukaan ennen kaikkea olemukseen, aitouteen, läsnäoloon ja rohkeuteen.
Ensimmäistä kertaa toteutettuun kyselyyn vastasi 1049 henkilöä, joista 168 mielestä presidentti Niinistö on karismaattisin suomalainen. Kyselyssä ei ollut valmiita ehdokasvaihtoehtoja. Ääniä sai yli 300 henkilöä. Karismaattisia henkilöitä löytyy eniten kulttuurista ja politiikasta. Mielenkiintoista äänien jakautumisessa on se, että enemmistö äänestäneistä oli naisia ja äänistä 80 % saivat miehet ja 20 % naiset.
CxO:n karismamentori Toni Hinkka tapasi tiistaina monien rakastaman Aira Samulinin hänen kotonaan Hyrsylän Mutkassa. Suomen karismaattisin nainen on säteilevän maineensa veroinen, iätön persoona. Hänen kiteytyksensä “Karisma ei löydy oman navan ympäriltä” on erinomainen vinkki kenelle tahansa, joka haluaa kehittää omaa vaikuttavuuttaan. Samulinin karismaa pääsivät todistamaan television välityksellä suomalaisuuden päivänä 12.5. myös kaikki Yle aamu-tv:n katsojat.
