Olemme julkaisseet viikoittain yhden kehitettävissäsi olevan karisman osa-alueen. Ensimmäinen kirjoitus ilmestyi maanantaina 20.10.2014. Lomien ympärillä jäi muutama viikko väliin, mutta muuten olemme pitäneet itsemme kurinalaisina.
Palaamme toki karisma-aiheeseen, kun saamme uutta tietoa. Nyt keskitymme karisman osalta levittämään oppia mentoroinneissamme ja koulutuksissamme.
Aikaisemmat kirjoitukset löytyvät täällä aiemmin julkaistuista blogeista. Laajemmin ja syvällisemmin asiaa on käsitelty uutuuskirjassa: Karisma – 30 keinoa parantaa henkilökohtaista vaikuttavuutta (lue lisää).
30. Innoitus – Missio
Missio on strategiatyössä usein käytettävä termi. Se tarkoittaa olemassaolon tarkoitusta tai oikeutusta; kansankielellä elämäntehtävää tai elämän tarkoitusta.
Karismaattisilla ihmisillä vaikuttaa olevan aika selkeä käsitys siitä, miksi he ovat olemassa ja mikä heidän tehtävänsä on. Kun tietää paikkansa maailmassa, on paljon helpompi esiintyä varmasti ja olla jämäkkä päätöksissään.
Mission määrittely pohjautuu arvioihin. Jos elämäntehtäväsi on ristiriidassa arvojesi kanssa, se ei tuota karismaa. Silloin olet sisältä rikki ja ulkoinen olemuksesikin on säröinen.
Karisma on katsojan silmissä, samoin on laita mission kanssa. On todennäköisempää, että kanssasi saman mission jakava pitää sinua karismaattisempana kuin vastakkaisella maailmankatsomuksella varustettu.
On monia maailmanhistorian merkkihenkilöitä, joiden missio on aika helppo tunnistaa: Jeesus, Muhammed, Nelson Mandela, Mahatma Gandhi, Äiti Teresa, Martin Luther King. Ikävä kyllä listaan voidaan lisätä myös Adolf Hitler, Josef Stalin, Saddam Hussein, Idi Amin ja Mao Zedong.
Tehtävä: Oletko koskaan yrittänyt määritellä omaa missiotasi, elämäntehtävääsi? Pyri tekemään se viimeistään nyt. Kirjoita yksi lause, jonka arvelet sopivan arvoihisi. Makustele sitä viikko tai kaksi. Voit testata myös ystävilläsi, onko tuo tehtävä osa sinua.
Olen mieltänyt yhdeksi elämäntehtäväkseni suomalaisen johtamisen parantamisen (muut elämäntehtäväni liittyvät läheisiini ja itseeni). Oma ammattini johtamisen ammattimentorina kiertyy sen ympärille. Vapaa-aikanikin pyörii usein johtamiskysymyksissä. Lukemani ammattikirjat liittyvät johtamiseen. Jokaisen romaanin ja elokuvan katselen johtamislasien lävitse. Kirjoitan blogeja, kolumneja ja kirjoja, joissa johtaminen on keskeinen avainsana. Julkiset ammatilliset esiintymiseni liittyvät poikkeuksetta johtamiseen. Olen jopa brändännyt itseäni johtamisaktivistina. Tämä kaikki tulee luonnostaan, kun missio on selvillä ja kirkas. Se, vaikuttaako se karsimaani, on sitten muiden arvioitavissa.
Äärimmäisen missiollista alkavaa viikkoa!
Ps. Karisma – 30 keinoa parantaa henkilökohtaista vaikuttavuutta on nyt myynnissä täällä (julkaistu 4.6.2015). Saat kirjan omistuskirjoituksella 30 €:lla toimituskuluineen, kun kirjoitat kampanjakoodikenttään “blogilukija”.