Näinä päivinä lakkautetaan paljon postitoimistoja. Minunkin asuinkunnassani lakkautettiin sellainen. Postitoimisto muuttui kaupan yhteydessä olevaksi asiamiespostiksi. Yllätys oli, että perustettiin toinenkin asiamiesposti, oman kyläni lähikauppaan. Tämä posti hoitaa vain yhden postinumeroalueen ja se toinen kunnan eteläosan kaikki muut postinumeroalueet.

Jokin aika sitten tuli yhteydenotto naapurikylästä. Yhteydenotossa ihmeteltiin, mikseivät hekin voisi hoitaa postiasioitaan kylämme lähikaupassa, sijaitseehan tuo kauppa suurelle osalle naapurikyläläisistä puolessa matkassa “omalle” postiasemalle. Kyläyhdistyksessä aloimme valmistella yhteydenottoa Postiin asian tiimoilta.

Soraääniä alkoi kuulua heti: kylässä on kuulemma sellaisia autottomia vanhuksia, jotka eivät pääse meidän kyläämme, koska bussit eivät kulje sinne.

Katsottiin aikatauluja. Kylien välillä kulkee 15 bussivuoroa päivittäin. Seuraavaksi väitettiin, että jos tulee bussilla kyläämme, pääsee takaisin vasta tunnin päästä.

Katsottiin aikatauluja uudelleen. Lyhyin vaihtoaika palaavaan bussiin oli epärealistinen 10 min mutta nopeimmista paluuajoista pisinkin oli 55 min. Sitä paitsi jos postiasioiden hoitamisen yhteydessä käy vaikka päivittäistavaraostoksilla tai parturissa tai kampaajalla, tunti menisi perillä hyvinkin. Seuraavaksi kuulemma aikataululaskelmat koskevat vain yhtä kohtaa heidän kylässään.

Tätä olisi voinut jatkaakin. Vaikkapa esittelemällä aikataulut kylän eri osille. Tai kyseenalaistamalla ylipäätänsäkin sivuteiden perukoilla asuvien autottomien vanhusten bussipysäkeille kävelemisen mielekkyyden ja todennäköisyyden. Ei kannata jatkaa, sillä selväksi tuli.

Kysymys on muutosvastarinnasta ja sen erikoismuodosta. Muutoksen sivuvaikutuksia pelätään ja siksi muutoksen täytyy olla täydellinen ratkaisu ongelmiin. Kenenkään tilanne ei saa huonontua, vaikka selvän enemmistön tilanne paranisi. Itse asiassa kaikkien tilanteen pitäisi parantua ilman, että kenenkään tarvitsisi muuttaa tekemisisään.

Kyseessä on argumentointivirhe, jota kutsutaan myös nirvana-virhepäätelmäksi tai täydellisen ratkaisun virhepäätelmäksi. Sille on sukua myös Voltairen lausahdus: “Paras on hyvän pahin vihollinen”.

Kun nirvana-kortti otetaan esiin, kyse on useimmiten muutosvastarinnasta. Joskus muutosvastarinta laulaa järjen ääntä. Enemmistön pieni etu ei välttämättä kompensoi vähemmistön suurta haittaa. Tässä tapauksessa siitä ei kuitenkaan ollut kysymys.