Oletko tavannut ihmisiä, jolla on jatkuva tarve päteä? Sellaisia, joilla tuntuu olevan tarve nostaa itsensä ja tekemisensä esille joka käänteessä? Todennäköisesti olet – minä ainakin olen. Vaikeampi kysymys on: Mistä näitä tulee?

Karisma perustuu itseluottamukseen. Karismaattiset ihmiset luottavat ainakin esiintymishetkellä itseensä ja tekemiseensä. Itseluottamus on kuitenkin tilannekohtaista; tilanteessa jossa tunnet osaavasi asiasi ja hallitsevasi tilanteen, tunnet itseluottamusta. Et aina ja se on luonnollista.

Itseluottamus pohjautuu itsetuntoon, itsetunto itsetuntemukseen. Itsetuntemus lähtee liikkeelle minäkuvasta, omien henkilökohtaisten ominaisuuksien hyväksymisestä.

Kysymyksen henkilöillä ei itsetunto ole kunnossa. Kysymys voi olla itsetuntemuksen puutteesta, jolloin henkilön minäkuva on harhainen – ihminen luulee olevansa jotain muuta kuin on. Tai sitten hänellä on heikko itsetunto.

Heikko itsetunto. Se panee ihmisen kadehtimaan muita, ottamaan kunnian muiden tekemisistä, ylikorostamaan osaamistaan ja tekemisiään marttyyriyteen saakka. Puuttumaan muiden tekemisiin ja erityisesti virheisiin. Olemaan monella tapaa ärsyttävä.

Heikko itsetunto myös altistaa masennukselle, ahdistuneisuudelle, paniikkihäiriöille ja sosiaalisille peloille. Masennuslääkkeitä ja töistä poissaolopäiviä kuluu.

Itsetunnon vahvistaminen lähtee liikkeelle oman itsensä tuntemuksen kehittämisestä. Millainen olen? Millainen maailmaa mielestäni on? Mihin pystyn, mihin olen pätevä? Kollegani Toni Hinkan Karisma-kirja löytyy tähän(kin) neuvoja. Vaikeissa tapauksissa ihminen tarvitsee joka tapauksessa ammattiapua. Toisaalta tämäkin asia on sellainen, jossa ihminen saisi apua puhumisesta ja toimimisesta muiden ihmisten kanssa.

Voi olla kovaa myöntää, että on muita ihmisiä kadehtiva ja panetteleva kontrollifriikki marttyyri, mutta siitä se paraneminen alkaa!

Jossain vaiheessa itsetunnon vahvistamisprosessia tulevat sitten vastaan ns. lapsuuden selviytymiskeinot. Keinot, joilla selviydyimme lapsuuden vaikeista tilanteista mutta joiden soveltaminen aikuisiällä vain haittaa. Kun tunnistamme ne, voimme luopua niistä. Tai ainakin hillitä niitä.

Jollain voi olla lapsuudesta opittuna selviytymiskeinona perfektionismi, joka joka asiaan sovellettuna on muulle maailmalle kohtuuton riesa. Kun ymmärtää, että lapsena yritti kompensoida ankaran isän tai äidin sanomisia tai tekemisiä yrittämällä tehdä kaiken täydellisesti ja että noiden vanhempien mielipiteet eivät enää vaikuta elämään, paraneminen on alkanut.

Vahvan itsetunnon voi hankkia vielä aikuisiällä. Siksi emme ole menetettyjä tapauksia, vaikka lapsuuden, nuoruuden, kouluajan, armeijan, sydänsurujen taikka minkä muun tahansa seurauksena meillä alle kolmekymppisenä olisikin vielä ongelmia itsetunnon kanssa.

Tämä kaikki siis sen takia, että vahvan itsetunnon omaavat ihmiset ovat tuottavampia ja kekseliäämpiä kuin heikon itsetunnon kanssa kipuilevat.