Odotukset Mikko Ivalon kirjasta Henkilökohtainen johtaminen eivät olleet korkealla luettuani Alpo Suhosen käyttämää pätkän kirjasta. Alpo oli napannut tekstinpätkän Helsingin Sanomista 25.8.1990: “Mikko Ivalon ansiokas, 40-luvulla ilmestynyt työnjohto-opas kertoo, että johtajan pitää olla ennen kaikkea jämerä ja ruumiinrakenteeltaan vankka. Esimiehenä hän hallitsee kaikki alaistensa työt näitä selvästi paremmin. Hän säilyttää isällisen arvovaltansa pitämällä tiukkaa kuria, puhumalla harvakseltaan ja hiljentämällä vastalauseet alkuunsa. Käskyläiset palkitsevat hyvän johtajan nöyryydellä ja tottelevaisuudella”.

Kuvittelin löytäväni kirjasta tuollaisen tekstin. En löytänyt. Ilmeisesti kysymyksessä on parodia, joka on alkanut elää omaa elämäänsä. Teksti ei nimittäin alkua lukuunottamatta anna oikeutta kirjalle, vaan kirja on – niinkuin lainauksen alussa sanotaan – ansiokas.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1947 ja on siten aikansa tuote. Tuohon aikaan ojiakin kaivettiin vielä käsinkaivuuna suurien työkuntien avulla ja niinpä huomion keskipisteenä onkin erilaisten ruumiillista työtä tekevien (mies)porukoiden johtaminen.

Tuohon aikaan oli vielä tyypillistä, että hyvästä työntekijästä tehdään työnjohtaja. Siksi Ivalon mukaan henkilöt, jotka ovat “nopeat ja tarkat kaikissa töissä” ja “soveltuvat mainiosti suunnittelijoiksi, työkaluviilareiksi ja työnjohtajiksi”.

Entä millaisia ovat Ivalon mukaan työnjohtajan henkilökohtaiset vaatimukset? No, “esimieheltä vaaditaan sopiva ruumiinrakenne. Hänen tulee olla roteva ja voimakas tai sukkela ja näppärä, että hän keskitasoa paremmin pystyy osastonsa töihin. Hänellä tulee olla hyvä terveys, jottei osasto sairaslomien ja sijaisten vuoksi tule huonosti hoidetuksi… Esimieheltä vaaditaan arvovallan tukena oleva hyvä ulkomuoto ja ulkoasu. Hänellä tulee olla hyvä ryhti, sillä ryhdikäs henkilö näyttää jo ensi silmäyksellä reippaalta ja ahkeralta… Esimiehen tulee olla tahdikas ja pystyä ylpeilemättä seurustelemaan alaistensa ja ujostelematta päämiestensä kanssa. Vaikeissa tilanteissa hänen pitää ennemmin olla huumorintajuinen kuin pikavihainen, ja hänen tulee aina säilyttää itsehallintansa”. Lainaukset sivuilta 50-51, alleviivaukset blogikirjoittajan.

Näyttää siltä, että parodioidessaan Ivalon kirjaa tuntematon lehtikirjoittaja on vääristellyt Ivalon tekstiä aika tavalla, vai mitä?

On selvää, että asiantuntijaorganisaation johtaminen ei Ivalon opein onnistu, ei ainakaan kokonaan. Ajat ovat muuttuneet ja aikojen mukana on maatalous- ja teollisuustyö muuttunut palvelu- ja tietotyöksi. Silti en osaa muuta kuin ihailla Ivalon selkeäsanaisuutta ja suoraselkäisyyttä. Hänen ohjeissaan – ei toki kaikissa – on opiksi otettavaa nykyajan johtajalle, mistä kirjoituksen loppuun muutama lainaus.

“Älykästä työkuntaa sen sijaan on johdettava älyllä. Jos esimies ajattelee, että työntekijät eivät saa arvostella hänen toimenpiteitään, vaikka nämä siihen pystyvät, niin hän joutuu vaikeuksiin, vihatuksi tai naurunalaiseksi. Koko yritys on silloin pilalla ja syntyvä sekasorto johtaa lopulta henkilömuutoksiin – joko älykäs työkunta saa arvoisensa johtajan tai johtaja saa arvoisensa typerän työkunnan.” (s. 46)

“Jotta esimies pystyisi yhteistyöhön, vaaditaan, että hän on tarpeeksi seurallinen ja ystävällinen. Lisäksi hänen tulee osata puhua ja kirjoittaa nasevasti ja täsmällisesti, käyttämättä tarpeettomia sanaröykkiööitä.” (s. 50)

“Työhönsä nähden esimies voi ottaa kaksi äärimmäistä asennetta. Toinen on vanhoillinen asenne. Silloin esimies ajattelee, että se, mitä tähän asti on käytetty, on edelleenkin hyvää , ja epäilee kaikkea uutta, etenkin teoreettisesti tutkijan kammiossa keksittyä… Asenteen heikkoutena on kehityksen pysähtyminen yritteliöisyyden lamaantuessa. Toinen on rationaalinen asenne. Tällöin esimies arvelee, että työntutkimukset ja uusimmat koneet ovat ensiluokkaisen tärkeät ja perinteet yleensä ovat arvottomia… Paras asennoituminen sisältää tietysti kummankin hyvät puolet”. (s. 81)

“Aina kun hän neuvoo tai arvostelee tulosta, ilmaisee tapa ja sävy hänen suhtautumistaan ja herättää työntekijässä tunteita. Erittäin tärkeätä on, että esimies ei tällöin toimi tarkoituksiaan vastaan eikä ajattelemattomuudessaan luo tunnetilaa, jota hän haluaa vastustaa…” (s. 114)

Ja sitä rataa. Loppujen lopuksi aika ajatonta tekstiä. Teksti on suoraa ja hienostelematonta. Lapsellisia sanotaan lapsellisiksi, laiskoja laiskoiksi ja valehtelijoita valehtelijoiksi. Ei puhuta mitään aikuistumis-, työ- tai totuudenpuhumisrajoitteisista.

Mikko Ivalo: “Henkilökohtainen työnjohto”. Ammatinedistämislaitoksen ammattikirjoja n:o 31. Otava, 1947. Kirjassa kerrotaan paljon johtajan ominaisuusvaatimuksista. Mutta miten niitä kehitetään? Siihen löydät vastauksen Toni Hinkan kirjasta Karisma.