Meillä CxO:ssa keskustellaan paljon hyvästä johtamisesta. Olemme kirjoittaneet aiheesta kirjankin.

Tällä viikolla mieleeni tuli johtamisen kaksijakoisuus. Johtajalla on paljon tehtäviä, joista mielestäni kaksi tärkeintä ovat: suunnan näyttäminen ja etenemisen varmistaminen.

Vähän niinkuin kenraalilla, joka antaa joukoilleen hyökkäyskäskyn, joka sisältää hyökkäyssuunnan ja hyökkäyksen tavoitteet. Siinä tuli suunnan näyttäminen tehtyä. Mutta operaatio jää torsoksi, jos kenraali ei tee hyökkäystä mahdolliseksi. Ei järjestä tykistön tulitukea, ilmatukea, ei ruoka- ja ammushuoltoa hyökkääville joukoille haavoittuneiden hoidosta puhumattakaan.

On kuulemma työyhteisöjä, joissa johtajat ovat unohtaneet näyttää suuntaa. Silloin organisaatio on kateissa: ei tiedä minne mennä, jolloin joko pysyy paikallaan tai etenee epäorganisoidusti säntäillen sinne tänne.

Omien kokemusteni mukaan johtajat yleensä sisäistävät tuon suunnannäyttämisroolin mutta unohtavat mahdollistamisroolinsa. Minusta esimiestehtävä on mitä suurimmassa määrin palvelutehtävä.

Tähän tukea chicagolaisen New Illinoisin yliopiston tekemästä johtamistyylitutkimuksesta (Academy of Management Journal via Tiede-lehti kesäkuu 2015 s. 11). Tutkimusten mukaan palvelijajohtajien johdolla työnteko oli 6 % tehokkaampaa, 8 % asiakaslähtöisempää ja työntekijät ottivat loparit puolet harvemmin kuin muualla.

Mistä palvelijajohtajan tunnistaa? Siitä, että hän kyselee työntekijöiltä, kuinka voisi olla heille avuksi tai mitä tämä tarvitsi työhönsä. Siitä, että hän kysyy: “Mitä kuuluu?” sen sijaan, että kysyisi “Mitä olet saanut aikaiseksi?” Tai sitten hän kysyy: “Mikä estää sinua tekemästä tänään tehokkaasti töitä?” Ja kuuntelee vastauksen ja alkaa auttamaan esteiden poistamisessa.