UUTTA  elokuusta alkaen!

Äänesi ja sen käyttö osana vaikuttamisen taitoasi

Sillä, miten käytät ääntäsi, on väliä. Ääni on osa sinua ja uskottavuuttasi, vaikuttavuuttasi. Äänesi välittää sanojen ohella voimakkaasti tunnetta. Asia konkretisoituu, kun äänenkäytön huippuammattilainen, Roni Malinen, demonstroi meille mm. kireän, vuotavan ja treenatun äänen eroa. Tunnelma saman asiasisällön äärellä vaihtuu oleellisesti. Vaikutus on niin merkittävä, että asiaan kannattaa kiinnittää huomiota. Jokainen voi treenata ääntään siinä missä kuntoillakin.

Tie oman äänen sävykkääseen hallintaan on palkitseva. Kun opit perusteet, voit jatkaa äänesi kehittämistä itsenäisesti. Saamme Ronin vieraaksemme opettamaan äänenkäytön perusteita osaksi elokuussa jatkuvia Vaikuttamisen Taito -koulutuksia.

Roni Malinen

Business FM Roni Malinen
Ääni osana sinua ja uskottavuuttasi, vaikuttavuuttasi

Opettajana ja johdattelijana ääneen ja sen sävyihin toimii äänenkäytön huippuammattilainen Roni Malinen. Ronia kuulet Business FM:n taajuudella, radioaseman komeaäänisenä juontajana. Hän on saanut laulukoulutuksen Sibelius-Akatemiassa ja opettanut laulua ja äänenkäyttöä jo 15 vuoden ajan sadoille oppilaille.

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.