Työelämän tärkein voimaharjoitus?

Vaikutusvoima se vasta voima onkin. Vaikutusvoiman tuntee.

Näinä viikkoina voima on taas keskuudessamme. Erityisesti tunnetun elokuvan innoittamana.

Kukapa ei haluaisi voimistua ja saada asioita tapahtumaan.

 

Vuorovaikutusammateissa toimivilla henkilökohtainen vaikutusvoima on tekijä, joka ratkaisee paljon.

Siis kyky vakuuttaa muut. Toimia siten että toiminnalla on vaikutusta. Erästä sanontaa lainaten: “Jos uskot, että sillä mitä sanot on vaikutusta, sillä on vaikutusta.” Vaikutusvoima on menestyjien näkyvä salainen ase!

Oman vaikutusvoiman kehittäminen ei ole rakettitiedettä. Itse asiassa vaikuttamis- ja vakuuttamistaidot ovat yllättävän ilmeisiä, kun ne tiedostaa.

Seitsemän vuoden kehitystyö ja soveltaminen ovat jalostaneet CxO vaikutusvoima™ -konseptin asiakkaiden kiittämäksi, todistetusti toimivaksi menetelmäksi vaikutusvoiman kehittämisessä. Tiedostavalla harjoittelulla voit ratkaisevasti parantaa vaikutusvoimaasi. Koska systemaattinen vaikutusvoiman kehittäminen on vielä varsin uutta, on sinun mahdollista nostaa itsesi erottuvalle tasolle. Harjoitusvaikutukset ovat välittömiä; jo päivässä voit kehittyä päätä pidemmäksi. Ja vuosien harjoittelulla jättiläiseksi.

Tutustu koulutukseen ja ilmoittaudu mukaan. Jos toimit johdossa, esimiestehtävissä, myynnissä, kouluttajana tai vaikkapa asiantuntijavaikuttajana, hyödyt koulutuksesta varmasti.

 

 

 

 

 

Valikko