CxO selvitti: Kuka on Suomen karismaattisin?

Share |
12.05.2016 8:30

Tasavallan_presidentti_Sauli_Niinisto.jpgEnsimmäistä kertaa Suomessa toteutetun “Kuka on Suomen karismaattisin” -kyselytutkimuksen tulos on selkeä: karismaattisin suomalainen on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Kyselyymme vastasi 1049 henkilöä, joista 168:n mielestä presidentti Niinistö on karismaattisin suomalainen. Vastanneista 65 % oli naisia ja 35 % miehiä. Kyselyssä ei ollut valmiita ehdokasvaihtoehtoja. Suomen karismaattisin nainen on taiteilija Aira Samulin.

Mitä tutkimus ja sen tulokset kertovat meistä suomalaisista ja siitä, mistä karisma mielestämme koostuu?

Olemme aikaisemmin selvittäneet, että suomalaisten mielestä karisma rakentuu ennen kaikkea aitoudesta, itsetunnosta ja tunneälystä. Mielenkiintoista on, että karismaattisimmaksi suomalaiseksi valitun Niinistön vahvimmiksi karismaominaisuuksiksi arvioitiin kuitenkin olemus, aitous ja rohkeus. “Suurin osa meistä ei tunne presidenttiä henkilökohtaisesti, mutta suurin osa meistä varmasti kokee presidentin vaikuttavan elämäämme. Olemuksen merkitys korostuu ja olemuksen koetaan kertovan muista karismaattisista ominaisuuksista silloin, kun ihmistä ei tunneta henkilökohtaisesti”, sanoo karismamentori Toni Hinkka.

Toni_ja_Aira_b_720x405_px.jpg

Johtamisaktivisti ja karismamentori Toni Hinkka tapasi monien rakastaman taitelijan Aira Samulinin tiistaina hänen kotonaan Hyrsylän mutkassa. Kuva: Marja-Leena Tikkanen.

Lisätietoja tutkimuksesta:

Toni Hinkka, CxO Professional Oy
p. 044 306 3949
toni.hinkka@cxopro.fi

Lisätietoja ja valokuvia myös Media-sivulla.

Julkistus tehtiin Ylen aamu-TV:ssä. Katso video, Karisma-osuus alkaa kohdasta 28:58.

Toni Hinkka on johtamisaktivisti, tietokirjailija, yrittäjä, karismamentori ja karismaattisemman Suomen puolestapuhuja. Hänen on ottanut elämäntehtäväkseen suomalaista johtamisen parantamisen.

Karismatutkimuksen toteutti CxO Professional Oy. Tutkimuksen tavoitteena on nostaa ihmisten tietoisuutta vakuuttavuuden merkityksestä johtamisessa, myyntityössä ja työnhaussa sekä yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Karismalla on ratkaiseva merkitys henkilökohtaisessa kilpailukyvyssä ja suuri vaikutus yritysten ja yhteiskuntamme menestymiseen. Karismaa voi kehittää, niin kuin mitä tahansa muutakin taitoa. Karismaattisempi Suomi menestyy myös maailmalla!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön valokuva: Tasavallan presidentin kanslia.

16.06.2017CxO Webinaari kesätauolle
29.03.2017Mikä meitä, teitä ja heitä yhdistää?
17.03.2017Reino Myllymäki: Ei muutosvastarinta hanketta kaada, vaan muutosjohtamisen puutteet...
09.03.2017CxO tutki: Liiketoiminnan halu kyseenalaistaa vanhat toimintatavat kasvoi 2016
16.02.2017Liikkeellä ovela huijaussähköpostiviesti
13.02.2017Ystävänpäivänä CxO Shopissa kaikki normaalihintaiset tuotteet -30 %
09.02.2017Osallistu Tuusulanjärven puun valaisemiseen!
07.02.2017CxO aloitti uuden webinaarisarjan
03.01.2017Kehityshankkeen valmistelun terveystarkastus -tutkimuksen tulokset julkistetaan 25.1.2017, vielä ehdit vastata!
24.12.2016Joulupukin johtamisjoulukalenteri 24/24

Siirry arkistoon »