Helsingin Ekonomien (HEKO) yrittäjäekonomit heittäytyivät vaikuttamaan

Tilaisuuden alussa osallistujat arvioivat ”viestinnän” keskimääräistä tärkeämmäksi henkilökohtaisen vaikuttavuuden ulottuvuudeksi.  Kuitenkin suurimpia oivalluksia tilaisuuden lopussa olivat läsnäolon ja aitouden merkitys vaikuttavuudessa. Mitä siinä välissä tapahtui? Vaikuttamisen taito -pelisessioon osallistui 50 ekonomia helteisenä kesäiltana Jätkasaaressa, HUONE Helsingin hulppeissa tiloissa.

 

Hieno ilta! Täyttä asiaa ja omia oivalluksia ammattilaisten ohjaamana, uskomattoman inspiroiva ja lämmin tunnelma. Yhtenä Hekon tilaisuuksien tavoitteena on antaa jäsenille verkostoitumistilaisuuksia ja senkin tavoitteen tilaisuus täytti mainiosti. Missään yksittäisessä tilaisuudessa en tähän mennessä ole tutustunut näin luontevasti näin moneen näin hienoon ekonomiin!

Marita Raitaranta, tilaisuuden emäntä / Ekonomiyrittäjät

 

Helsingin ekonnomit vaikutusvoima

Toni Hinkka johdatteli Hekon yrittäjäekonomit vaikutusvoiman salaisuuksiin

Mitä vaikuttamisen taito -pelisessiossa tapahtui?

Kuvittele, että viisikymmentä toisilleen tuntematonta ihmistä alkaa puolen tunnin jälkeen kertoa toisilleen tarinoita. Se, mitä tarinoita he kertovat, ei ole tärkeintä vaan se, miten he ne kertovat. Alun hillityt puheenparret vahvistuvat huomaamatta sävykkäiksi sorinoiksi pöytäkunnittain, kun jokainen vuorollaan pääsi toteuttamaan tehtäväänsä. Kädet kaivautuvat sylistä ja vapautuvat vahvistamaan tarinaa. Hymyt hersyvät ja tunteet alkavat tuntua kuulijoissa – jossain pöydässä sovitaan, että nämä tarinat jäävät sitten tähän pöytään.  Satunnaisesti luotujen ryhmien jäsenet nyökkäilevät hyväksyvästi ja rohkaisevasti tehtävän suorittajalle. Ihmiset keskittyvät toisiinsa – ja vaikuttuvat.

Turvallisen ilmapiirin myötä useimmat uskaltautuvat käväisemään ainakin hetkittäin omalla venymisalueellaan. Tulee fiilis, että jokaisella on vain voitettavaa. Luottamuksen ilmapiirissä jaetaan onnistumisen kokemuksia ja tarkkailutehtävien mukaisesti annetaan toisen parasta tarkoittavaa palautetta. Samalla siinä oppi valtavasti itsekin. Pelisession myötä siitä porukan pidättyväisestä introvertista alkaa kenties kuoriutua itseensä ja vaikuttamistaitoihinsa yhä vahvemmin luottava viestijä, esiintyjäkin.

Lue lisää, miksi ja miten pelaajat Vaikuttamisen taito -pelisessiossa kerta toisensa jälkeen innostuvat vaikuttamistaitojensa kehittämisestä.

Katso alta matka Taika-huoneeseen

 

Valikko