Share |

Työpaikkakiusaaminen

140 000 suomalaista kokee olevansa kiusaamisen kohteena joka päivä työpaikallaan. Kulut yhdestä kiusaamistapauksesta voivat olla yli 30 000 euroa. Jo näistä tulee 4,2 miljardia vuodessa (Lähde: Työterveyslaitos 2014).

Kokemuksemme mukaan pahimmissa kiusaamistapauksissa todellinen luku on paljon suurempi. Joissakin tapauksissa aiheutuneiden haittojen kustannukset on laskettu sadoissa tuhansissa, kun yksi henkilö on kiusannut vuosikausia useampaa henkilöä ja lamauttanut koko organisaation. Kustannuksiakin pahempia ovat ihmisten tuhoutuneet unelmat, urat ja jopa elämä. Kiusatun lisäksi uhreja ovat myös lähipiiri -kollegat, ystävät ja perhe.

Kiusaamisen, työpaikkakiusaamisen, epäasiallisen käyttäytymisen, häirinnän ja henkisen väkivallan myötä työn tuottavuus ja innovaatiokyky alenevat. Sairauspoissaolot lisääntyvät. Maine työnantajana kärsii. Brändi kärsii. Hyvät työntekijät hakeutuvat muualle. Jos asiaa ei käsitellä asian edellyttämällä vakavuudella sisäisesti, sitä käsitellään organisaation ulkopuolella. Hyvienkin johtajien ja organisaatioden maine kärsii, jos ongelmaa ei saada ratkaistua.

Asiansa osaavat organisaatiot ymmärtävät, että kiusaaminen on työsuojelurikos. Johtaja, joka saa tiedon tai havaitsee merkkejä kiusaamisesta, eikä puutu tilanteeseen, syyllistyy myös rikokseen.

Harvalla johtajalla on kokemuksen tuomaa ammattitaitoa vakavan työpaikkakiusaamisen ratkaisemiseksi. Usein myös HR-toiminto johdon tukena kokee epävarmuutta, avuttomuuttakin. Erityinen haaste on vakava kiusaamistapaus aivan organisaation huipulla. Ratkaisuissa on aina omat riskinsä.

Kaikkea ei tarvitse osata tehdä yksin. Me osaamme auttaa, miten narsistista tai muusta kiusaajasta voi selviytyä. Olemme halutessasi taistelussa loppuun asti rinnallasi, olit sitten esimies, johtaja tai HR:n edustaja.

Asiakkaamme toimivat sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Tapausten luottamuksellisuuden vuoksi emme voi julkistaa referenssejämme.

Toivon yhteydenottoanne

Selviydy narsistista: Opas kiusaajasta selvitymiseen -kirja. Kirja auttaa ymmärtämään narsistin käsittämätöntä itsekeskeistä ajatuksenjuoksua. Teoksen painopiste on käytännön askelmerkeissä taistelussa kiusaamista vastaan. Kirja on kirjoitettu erityisesti narsistin uhreille sekä johtajille ja henkilöstöhallinnon edustajille. Ensimmäinen konkreettinen käytännön opas aiheeseen.

Katso kirjan sisällysluettelo ja askelkartta narsistista vapautumiseen tästä.


9789527044049.png Haluamme lisätä tietoisuutta siitä, mikä on soveliasta käyttäytymistä ja mikä ei. Paras tapa kitkeä tämä ilmiö on ymmärryksen lisääminen. Julkasimme marraskuussa narsistitestin, joka perustuu Psychology today -sivustolla olleeseen artikkeliin (lue lisää englanniksi). Sitä on edelleen jalostettu Selviydy narsistista -kirjaan. Olemme hyödyntäneet tätä testiä vuosia toimeksiannoissamme ja olemme huomanneet sen tuovan osallisille huojennusta ja ymmärrystä tilanteeseen. Testi on myös oiva tapa ottaa asia puheeksi kollegoiden ja ystävien kanssa. Muutamassa päivässä saimme lähes pari tuhatta vastausta.

Vastaa laajempaan narsistitutkimukseemme!Kysymme tutkimuksessa suhdettasi narsistiin, onko hän esimiesasemassa, miten hän vaikuttaa sinuun ja vapaamuotoista kertomusta. Vastaamiseen menee muutamia minuutteja. Vastaukset auttavat meitä ymmärtämään ilmiötä paremmin sekä auttamaan uhreja ja organisaatiota selvitymään.

Haluan tietää, mitä CxO julkaisee aiheeseen liittyen - jätä yhteystietosi

TH_200_virallinen.jpg

Tietokirjailija, johtamisaktivisti, toimitusjohtaja ja ammattimentori, Toni Hinkka on toimeksiantojensa yhteydessä kohdannut monien kiusaajanarsistien uhreja sekä auttanut erilaisten organisaatioiden johtoa ja henkilöstöhallintoa tapausten ratkaisemisessa. Vuosikausien terrorille on saatu onnellinen loppu. Asiakkaamme toimivat sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Tapausten luottamuksellisuuden vuoksi emme voi julkistaa referenssejämme.