« Takaisin

Senior Mentor Päivi Mayor

Senior Mentor Päivi Mayor kouluttautui RMP Masteriksi eli valmentajaksi vuonna 2009 rp-academyssä Sveitsissä. Päivi opiskeli ekonomiksi Turun Kauppakorkeakoulussa ja kauppatieteiden tohtoriksi St. Gallenin Yliopistossa Sveitsissä. Hän on toiminut kehittämiskonsulttina Novartis Pharmassa Baselissa ja kymmenen vuoden ajan kansainvälisessä pankissa UBS:lla Zürichissä ja Lontoossa. UBS:lla Päivi oli nuorten kykyjen Euroopan talent development päällikkö, johtamiskouluttaja, johtamiskoulutuskonsultti ja oppimisen strategiakonsultti. Näissä tehtävissä hän valmensi eri tasojen yritysjohtoa johtamisen kehittämisestä, valmentavasta johtamisesta ja järjesti mm. useita mentorointiohjelmia.  

Päivi palasi perheineen Suomeen vuonna 2009 ja on siitä lähtien toiminut sivutoimisena liiketoiminnan opettajana TAMKissa. Hän oli myös kahden vuoden ajan johtavana konsulttina Leading Partnersilla Tampereella.  Päivi Mayor vastaa Reiss Motivation Profile Nordic Oy:n operatiivisesta johtamisesta. CxO:n mentorina Päivi keskittyy nimenomaan työyhteisöjen motivaation edistämiseen.