« Takaisin

Senior Mentor Armi Westin

Senior Mentor Armi Westinin erikoisosaamiseen kuuluu: IT-hallintomallit, IT-palvelujen hallinta, IT:n ulkoistus, IT-hankinnat ja -sopimukset ja projektin johtaminen.

Armi on omimmillaan kun voimautetaan liiketoimintastrategian kehittämistä ja toimeenpanoa ICT-palvelulla , kun hyviä hallintatapoja halutaan soveltaa erityisesti  ICT-johtamisessa ja kun alan parhaita käytäntöjä sovelletaan omassa liiketoiminnassa.

Armin kovimmat saavutukset ovat ohjelmistotalon luotsaamisessa laman jälkeisestä heikosta kunnosta ICT-ammattilaisten halutuksi työpaikaksi, asiakkaiden arvostamaksi projektitoimittajaksi ja talouskunnoltaan omistajien ilon aiheeksi, valtio-omisteisen yhtiön sisäisen IT-toiminnon yhtiöittäminen, palveluiden tuotteistus sekä ulkoistuspalveluiden myynti ja toimittaminen vapaille markkinoille ml. henkilöstön valmentaminen toimintaan muuttuneessa ympäristössä, asiantuntijaorganisaation luominen ja johtaminen erilaisissa vaiheissa  ja ympäristöissä (sisäinen/ulkoinen palvelu, pienestä yhtiöstä maailmanlaajuisen konsernin osaksi, toiminta EU:n sisällä virtuaaliorganisaationa) ja isojen tietotekniikkahankintojen läpivienti sekä koko ICT-arkkitehtuurin vaihto korvaten legacy-järjestelmät avoimella arkkitehtuurilla ja palveluperiaatteilla.

Armi pitää parhaimpana epäonnistumisenaan heti valmistumisen jälkeen vietettyä vuotta oppikoulun matematiikan opettajana. Se sai hakeutumaan yritysmaailmaan ja IT-painotteiselle uralle. Opetus oli, että kuuntele sisäistä ääntäsi ja hakeudu aina tehtäviin, joissa voit iloiten ja intohimolla ponnistaa kohti tulevaa. Mottona onkin ollut ”Choose a job you love and you have never worked a day in your life”.  Näin on voimia saatu niin perhe- ja työelämän kuin sukupuoli- ja sukupolvierojen karikoissa ja eri kulttuurien ymmärtämisessä.

 CxO Mentorin joukoissa Armi on, koska hän edelleenkin intohimoisesti haluaa oppia uutta ja jakaa elämänkokemustaan vuorovaikutuksessa monien muiden kokeneiden mentorikollegoiden sekä nuorten aktiiviuraansa luovien johtaja-aktoreiden kanssa.

Asiakkaat ovat kommentoineet Armia mentorina mm. seuraavasti: ”Armi kanssa oli helppo kommunikoida ja keskustelujen jälkeen oli useimmiten löydetty hyvä etenemismalli ongelman ratkaisemiseksi””Armi oli tutorina asiantunteva ja kannustava. Saatoin luottaa häneen ja vapaasti esittää omia ideoitani, joista mahdollisesti kehittyi aivan uusia näkökulmia. Armin kanssa oli valtavan hieno työskennellä!” ja "Armi toimi mentorina tilanteessa, jossa organisaatiossa piti suunnitella ja viedä läpi merkittävä muutos. Armin vahva kokemus IT:stä ja organisaatioiden muutosjohtamisesta antoi työlle paitsi sisältöä, myös näkemystä ja luottamusta siihen, että työ edistyy oikeaan suuntaan, vaikka tehtävä ei aina helppo ja mutkaton ollutkaan. Arvostin paljon myös sitä, että Armi hahmotti hyvin nopeasti asiat ja niiden väliset merkitykset ja toi oman näkemyksensä selkeästi esiin. Hän kannusti näkemään ja kohtaamaan vaikeammatkin asiat, ja antoi oman osaamisensa näissä tilanteissa käyttöön.”

Armi Westinin monipuolinen osaaminen on kerätty pitkän uran aikana:

  • Senior Mentor, CxO Mentor Oy 2011-
  • Johtava neuvonantaja, Suomen Pankki 2009-2011
  • IT-päällikkö, Suomen Pankki 2000-2009
  • Regional Manager, EDS 1998-2000
  • CEO, Sycon Oy 1994-1998
  • IT-käyttöpalvelujen tuotanto ja myynti, Dativo Oy 1989-1994
  • Asiantuntija/ryhmäpäällikkö, Imatran Voima Oy 1979-1989
  • Asiantuntija, Suomen Yhdyspankki 1975-1979
  • Asiantuntija/pääkouluttaja/projektipäällikkö, Nokian Kaapelitehdas 1970-1975

Armin julkinen profiili on Linkedinissä.

Kiinnostuitko? Tietoja yrityksestäOta yhteyttä myyntiin tai jätä yhteydenotto- tai tarjouspyyntö!