punainen keltainen vai idiootti

Kirjoitus on julkaistu mm. Turkulainen-lehdessä 4.5.2019

Punainen, keltainen vai idiootti?

Yleensä ymmärryksen paraneminen katsotaan keinona kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Aina näin ei käy.

Viittaan valtavan suosion saaneeseen ruotsalaisen Thomas Eriksonin kirjaan Idiootit ympärilläni (Atena 2017).

Tiivistelmä kirjaa lukemattomille:

Kirja kertoo neljästä karrikoidusta vuorovaikutustyypistä, joihin ihmiset voidaan jakaa. Tyyppejä ovat hallitseva punainen, inspiroiva keltainen, vakaa vihreä ja analyyttinen sininen. Tyypit perustuvat Carl Jungin psykologisiin tyyppeihin ja sen pohjalta on laadittu mm. yleisesti käytetyt DISC- ja MBTI -profilointityökalut.

Kirja kertoo mukaansatempaavien ja samaistuttavien tarinoiden avulla millaisia väärinymmärryksiä ja konflikteja syntyy, kun erityyppiset ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa – ilman ymmärrystä erilaisuuden hyödyistä. Silloin tuntuu, että toiset ovat täysiä idiootteja, josta kirjan nimi.

Kirja jakaa mielipiteitä: toiset fanittaa, osa pitää täytenä huuhaana. Löysin kirjasta paljon väritettyjä esimerkkejä, jotka voivat aiheeseen aikaisemmin perehtymättömälle mennä liian todesta. Kirjaa kannattaakin lukea vahvahkot lähdekritiikkilasit silmillä.Viihdyttävä ja silmiä avaava kirja kuitenkin on. Suosittelen kaikille vuorovaikutusammattilaisille, parisuhteessa eläville sekä äideille ja iseille.

Sitten se varsinainen ongelma.

Kirjan tavoite on auttaa lukijoita ymmärtämään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja toisia sellaisina kuin he ovat. Tämän myötä pitäisi vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan parantua, konfliktien vähentyä ja onnellisuuden lisääntyä. Useimmilla kyllä, vaan ei kaikilla.

Jotkut – nyt korostan termiä ”idiootit” sen yksioikoisimmassa merkityksessään – ovat löytäneet kirjasta oikeuden käyttäytyä entistä huonommin ja lopettaa vähäisenkin kehittymisen ihmisenä.
Punaisesta on tullut töykeämpi ja ankarampi; keltaisesta manipuloivampi ja epäjärjestelmällisempi; vihreästä itsepäisempi ja epävarmempi; sinisestä kriittisempi ja ahdasmielisempi.

Rakas idiootti, opiskele avoimin mielin itseäsi ja muita. Käytä kasvanut viisautesi siihen, että muutut yhä paremmaksi versioksi itsestäsi.

Toni Hinkka

Kirjoittaja (keltainen tyyppi) hyödyntää työssään monia erilaisia profilointivälineitä

Lue lisää CxO:n profilointipalveluista

 

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Valikko