Joskus jaksan seurata urheilukilpailuja televisiosta. Seiväshyppyä ja miksei korkeushyppyäkin seuratessa on hauska nähdä, kenelle milloinkin iskee rimakauhu.

Seiväshypyssähän edetään aloituskorkeudesta tietyllä ohjelmalla eteenpäin niin, että rima nousee alussa 10 senttiä, sitten viisi ja lopulta vielä vähemmän. Jokaisen korkeuden pitää ylittää, ellei jätä väliin. Niin kisa etenee kunkin hyppääjän osalta siten, että ensin hypätään korkeuksia, jotka yleensä menevät yli, kunnes tullaan henkilökohtaiseen ennätystulokseen, joka on kerran tai pari ylitetty.

Joillekin rimakauhu iskee jo tässä vaiheessa. Hyppääjä kokee tavoitteen liian suureksi suhteessa sen hetkisiin rahkeisiin. Jotkut taas saavat flow-tilan päälle ja hyppäävät ensin ennätyksensä yli, sitten tekevät uuden ennätyksen pariin kertaan ja lopuksi tekevät uuden kisa- tai maailmanennätyksen.

Vaan miten regoisi kuka tahansa seiväshyppääjä, jolla aloituskorkeuden jälkeen – tai vaikka suoraan aloituskorkeudeksi! – asetettaisiin rima korkeudelle 6,5 metriä? Miesten ennätyshän taitaa olla 616 cm ja naisilla 506 cm.

Lähtisikö yrittämään? Olisiko yritys ponneton limbo? Vai yrittäisikö tosissaan?

Eräässä Talo 90 -järjestelmän (nykyään Talo 2000) käsikirjoituksessa (ei tullut lopulliseen teokseen) oli mielestäni osuva lausahdus:

Liian löysät tavoitteet eivät kannusta yrittämään,

liian kireät luovat mahdottomuudentunteen.

Niinpä. Liian löysiin tavoitteisiin emme valmistaudu tosissaan, joskin ylimielisyyskin voi johtaa siihen, että rima putoaa tältäkin korkeudelta. Mutta kannattaako mahdotonta lähteä edes yrittämään?

Sama koskee kehityshankkeita. Jos tavoitteet – ominaisuudet, kustannukset, aika – ovat liian kireät, epäonnistuminen näyttää helposti niin todennäköiseltä, että yritetään vain muodon vuoksi. Silloin ei synny tulosta. Samaan lopputulokseen päädytään, jos tavoitteet ja resurssit eivät ole balanssissa. Puku pitäisi ommella mutta värkkiä löytyy vain nenäliinaan.

Kehityshankkeen valmisteluvaiheen tekemisiin kuuluu Business Casen tai ainakin sen kustannuspuolen laadinta. Usein tästä kehityshankkeen kustannusarviosta jää ammattitaidon tai kokemuksen puutteen vuoksi kustannuseriä pois tai kustannuserät ovat alimitoitettuja. Joskus niitä jätetään tahallaan pois, jolloin kysymys on jo epärehellisyydestä. Kollektiivinen epärehellisyys saattaa kasvaa jopa kulttuuriksi, kuten seuraava minulle kerrottu tarina kertoo:

Kysyivät, laittaisinko Venäjälle rakennettavan tehtaan IT:n kuntoon.

Kysyin, paljonko siihen on varattu rahaa.

“Ei yhtään, sillä muuten budjetti ei olisi mennyt läpi!”

Eli joskus aloittamaan pitää päästä vaikka epärehellisin keinoin. Nämä tapaukset ovat kuitenkin luku sinänsä, sillä huomioon otettavia asioita on aika paljon ja rehellinenkin voi tehdä virheitä. Yleensä kustannusarvio on ali- eikä ylimitoitettu.

Jos kustannusarvion alimittaisuus selviää alkumetreillä, se saattaa synnyttää projektiryhmässä mahdottomuuden tunteen, joka vie jalat alta koko yritykseltä. Siksi tasapainoinen budjetti ja järkevä Business Case ovat onnistuvan projektin kulmakiviä.

Jos nämä asiat askarruttavat, apu voi löytyä kirjoistamme Miksi tietojärjestelmäprojekti epäonnistuu? tai Onnistunut tietojärjestelmäprojekti. Tutustu myös kehityshankkeen valmistelun palveluihimme.

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Valikko