Ymmärsin salaisuuden, jolla jokainen voi luoda itselleen kyvyn saada haluamansa tehtävä tai työpaikka, edetä urallaan. Kyvyn, joka ei ole kenenkään ulottumattomissa. Parasta, että se ei vielä lainkaan aikaa, mutta on aina läsnä. Tämä oivallus muutti minunkin elämäni.

Koulutin mentoroivan johtamisen saloja. Sellaisen johtamisen, jossa esimies johtaa ja kohtelee ihmisiä yksilöllisesti, jotta he onnistuvat tehtävissään ja kasvavat täyteen potentiaaliinsa. Mahtava ryhmä: älykkäitä, avoimia, nälkäisiä oppimaan, jaamme samat arvot ja eivät päästä kouluttajaansa helpolla. Nam.

Aiheena oli johtajan työkalupakki. Kurssilaisten oli esitettävä jokin malli, josta hän arvioi olevan meille muille hyötyä johtamistyössämme. Hyviä, mieleenpainuvia muutamassa minuutissa omaksuttavia malleja kaikki. Ne eivät kuitenkaan ole tämän jutun juoni.

Päivän aluksi kysyin oppilaideni kuulumisia. Heistä kaksi olivat pettyneitä, kun olivat saaneet kuulla jääneensä hyviksi kakkosiksi unelmoimiinsa johtajapesteihin. Tämä mielessäni katsoin työkaluesityksiä vakuuttavuussilmälasieni läpi. Sisällöt ja asiaosaaminen olivat timanttia, mutta…

Esiintymiset olivat perussettiä, jollaista voisi kuvitella näkevänsä väsyneenkyllästyneessä viikkopalaverissa; Esitän tämän tässä nyt pois, jotta pääsen taas kahvini ja korvapuustini ääreen. Tyypeiltä, joiden CV on pörssiyhtiön johtoryhmätasoa.

Otin tietoisen riskin. Kerroin avoimesti ja suoraan kaikki vakuuttavuuden perusvirheet, joita heidän esityksissään huomasin. Varauduin torjuntaan, jopa suuttumukseen.

Pieni puolustautumisreaktio: eihän tämän pitänyt olla esiintymistaidon harjoitus! Ei pitänytkään, mutta mestari harjoittelee aina. Mikä olisikaan parempi paikka harjoitella, kun tällaisen kovan ja hyvää tarkoittavan jengin edessä.

Mestari harjoittelee aina! Mikä erottaakaan paremmin johtajan päälliköstä? Jokainen viikkopalaveri, kurssiesitys, illanistujainen, myyntitapaaminen, kehityskeskustelu – mikä tahansa kohtaaminen – on mahdollisuus harjoitella vakuuttavuustaitoja. Omaan vakuuttavuutensa miettiminen tekee tylsimmästäkin palaverista mielenkiintoisen. Ehkä kykenet muuttamaan puuduttavan sähköiseksi.

Riittävästi kun harjoittelee, on vakuuttavuus kuin lempivaatteet – ne ovat aina päällä täysin huomaamattakin ja ne tekevät itselle varman olon, joka säteilee muihin ihmisiin.

Valitaanko seuraavaksi ylennettäväksi hänet, joka sai muutkin nuokkumaan vai hänet, joka sähköisti joka kerta koko tiimin?

Menevätkö pasmat työhaastattelussa sekaisin vaikean kysymyksen tullen, vai hallitsetko tilanteen suvereenisti paikkaamalla sisältövajeet ensiluokkaisella vakuuttavuudella? Hallitsetko vakuuttavuuden niin automaationa, että voit valjastaa aivokapasiteettisi sisällön miettimiseen. Ei se Kimikään kisassa mieti, missä se vaihdekeppi mahtoikaan olla.

Jos halut menestyä, sinun pitää aloittaa johtajatason vakuuttavuuden kehittäminen välittömästi ja sinun pitää harjoitella ainoastaan aina.

Toni Hinkka, mentori- ja karismakouluttaja

Seuraava Mentoroiva Johtaja kurssi alkaa (lue lisää).

Seuraava Karisma Master Class jo muutaman viikon päästä (lue lisää).

Ps. Koulutuspäivän lopuksi sain erittäin lämpimät kiitokset kurssilaisilta ottamastani riskistä. Jatkossa kaikki koulutukseni sisältävät aiheesta riippumatta myös osallistujien vakuuttavuusarvioinnin.

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Valikko