Etääntyneisyyden ajan johtaminen – Osa 2: Johtamisote ja johtamisen rakenteet

Tässä sarjan toisessa jaksossa käsittelemme mm. seuraavia kysymyksiä:

Johtamiskyvykkyys

Etääntyminen vanhoista hierarkioista haastaa johtamisen monin tavoin. Me olemme havahtuneet siihen, että johtamisotteen on muututtava, mutta sama koskee myös johtamisen rakenteellisia näkökulmia. Miten meidän tulisi uudistaa omaa johtamiskyvykkyyttämme?

Vaikutusvoima

Vaikutusvoima on kyky rakentaa syvää luottamusta. Tätä kutsutaan myös karismaksi. Johtaja, johon ei luoteta, on vaikeuksissa etääntyneessä työskentelykulttuurissa. Luottamuksen rakennuspalikat ovat evoluution aikana rakentuneet eivätkä perusasiat aisteissamme, aivoissamme ja vaistoissamme ole muuttuneet mihinkään. Viestinnän monimuotoistuttua näitä perusasioita pitää kuitenkin osata soveltaa uusissa kanavissa.

Ajattelun johtaminen

Meidän on johdettava johtajia omalla vastuualueellaan riippumatta siitä, onko heillä omia johdettavia. Jokainen työntekijä on yhä enemmän oman työnsä johtaja ja kehittäjä. Työn, tekemisen tavan, johtaminen on yhä vähenevä osuus johtamistyöstä. Ajattelun johtaminen kasvaa, ja sen merkitys on ratkaisevan tärkeää etääntyneisyyden ajassa, ollaanpa sitten läsnä tai etänä.

Jaksossa puitiin tovi luotettavuutta. Jos jäi askarruttamaan, voit tutustua luotettavuuden monimuotoisuuteen ja -mutkaisuuteen tarkemmin tästä luotettavuusoppaasta.

Tästä löydät esityksen kalvot:

Etääntyneiden Johtaminen Osa 2

Seuraavassa jaksossa aiheena: Käännetty johtamisjärjestelmä

Ilmoittaudu ja kutsu kollega mukaan tästä linkistä.

Erinomaista johtamista toivottaen

Eerik ja Toni

Valikko