Ehkä älykkyyttäkin enemmän narsisteja kuvataan karismaattisiksi. Mielestäni tämä on pääosin paikkaansa pitämätön myytti. Tämän väitteen virhe on lähinnä siinä, miten karisma määritellään.

Karisma on uskottavuutta, vakuuttavuutta ja näiden tuomaa vaikutusvaltaa. Karisma on myöskin katsojan silmässä: toisella karismaattinen voi olla toiselle täysi pelle.

Tarkasteellaan asiaa hieman Karisma-kirjani viitekehyksessä, jossa karisma on jaettu seuraaviin kahdeksaan luokkaan:

Läsnäolo: Moni narsisti on kokemuksen myötä huomannut, kuinka helppo on saavuttaa muiden huomio kohdistamalla oma huomionsa täysin toiseen ihmiseen. Narsismin huomio voi olla jonkin aikaa hyvinkin imartelevaa: kuten seireenit Odysseuksessa ennen kuin repivät houkuttelemansa merimiehet kappaleiksi.

Innoitus: Taitavimmat narsistit ovat tässä hyvin taitavia. He aistivat mentalistin tavoin, mikä on toiselle ihmiselle merkityksellistä ja sitten he valehtelevat täysin uskottavasti sitä, mitä toinen haluaa kuulla. Kun taas saamme hieman etäisyyttä narsistiin, meidän on hyvin vaikea ymmärtää, miten kukaan voi uskoa tuon narsistin väitteitä.

Viestintä: Moni narsisti on tässä hyvin taitava. He lukevat toisten heikkoudet ja toisaalta mielihalut hyvinkin taitavasti. Tämä jälkeen he valitsevat omat sanansa vetoavan taitavasti. Loistavia tarttuvia mietelauseita, joissa ei välttämättä ole lopulta päätä eikä häntää, mutta jotka uppoavat yksikertaisimpiin kuin häkä, mutta eivät kestä vähäisintäkään lähempää tarkastelua.

Olemus: Monesta narsistista oikein huokuu valta ja status, vaikkei heillä niitä olisikaan. Joihinkin tällainen tuntuu vetoavan. En oikein ymmärrä sitä, kun minuun vetoaa enemmän itsensä korostamattomuus.

Itsetunto: Tässä narsisti on kaikkein heikoimmillaan. Narsistihan on sisimmältään hyvin alemmuudentuntoinen, jonka hän korvaa ylemmyydentuntoisuudella. Tämä tuhoutuu yleensä hetkessä, kun narsistia arvostellaan. Silloin hän herkkähipiyydessään menettää täysin kontrollinsa.

Tunneäly: On yleinen harhakäsitys, että narsisti olisi tunteeton. Hänellähän on valtavan syvät tunteet – itseään kohtaan. Itsetuntemus on toki poikkeuksetta hyvin häiriintynyt. Narsisti ymmärtää harvoin itse olevansa narsisti. Eihän hän suo koskaan ajatusta sille, että hänessä itsessään voisi olla jotain vikaa.

Rohkeus: En näe mitään rohkeaaa toisten ihmisten väheksymisessä ja alistamisessa.

Aitous: Minun on usein hirveän vaikea ymmärtää sitä, että jotkut oikeasti uskovat narsistien aitouteen. Yksi selitys voi olla se, että he pystyvät ilman omaatuntoa valehtelemaan niin kirkkain silmin, ettei normaali ihminen edes käsitä sen olevan mahdollista.

Kun karismaa tarkastelee yllä kuvatussa viitekehyksessä, alkaa monen narsistin karisma karista. Vaan aina on ollut ja varmaan aina tulee olemaankin ihmisiä, joita äänekkäästi uhoavat paskiaiset vetävät puoleensa. Ihmiskunnan ainoa toivo on sivistystason nostaminen myös narsismin tunnistamisessa.

Toni Hinkka

Tilaa “Selviydy narsistista – Opas kiusaajasta vapautumiseen” tästä!

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Valikko